Ensimmäinen jouluni

Joulukuu on pian ohi. Tässä kuussa olenkin taas kokenut paljon uusia asioita. Huomenna on neuvola niin sitten selviää kuinka paljon olen saanut lisää painoa ja pituutta, mutta kyllä ensimäiset vaatteet alkavat jäämään jo pieniksi.

Ensin kuvia alkukuusta:

Välillä syödessäni pidän äitistä kovasti kiinni, ettei se karkaa kesken ruokailun.

Äiti ja iskä tykkää näistä yllätyksistä. 

Ja koska äiti saa ruokaa, minäkin haluan. Olinhan ollut kuitenkin nätisti matkan kotoa passikuvaan ja
Tuomaan markkinoille niin johan sitä nälkä on kun pysähdytään.

Tykkään katsella keltaista hymynaamaa niin paljon, että äiti pyysi neuvolasta toisen. Taitaa äiti välillä haluta syödä rauhassa sillä aikaa kun mä katselen ja juttelen naamalle.

Kerran äiti on lähtenyt ulkoilemaan kanssani kantoliinan kanssa.
Äiti otti isin takin, jotta pysyttiin lämpimänä.

Olen myös alkanut harjoittelemaan lautapelien pelaamista yhdessä äitin ja isin kanssa.

Lahjaksi saamani helistin on mielenkiintonen.

Joulukuussa kävi paljon vieraita katsomassa minua, koska äiti ja isi olivat kutsuneet kavereita ja sukulaisia kuulemaan nimeni. Ohjelmaa ei ollut, mutta tarjolla oli suolaista ja makeaa syötävää. Jostain syystä tuosta päivästä ei ole yhtään julkaisukelpoista kuvaa. :( Taisi äitillä ja isillä olla muuta ajateltavaa kuin kuvaaminen (ja päälläni oli body, jossa näkyy liikaa tietoja minusta (nimi ja syntymätiedot), niin äiti ei halua niitä täällä näyttää).

Joulun viettoon lähdimme jo keskiviikkona 21.12. Kouvolaan mummin ja vaarin luokse. Siellä olimmekin melkein viikon. Tulimme tiistaina kotiin toisen mummin kyydillä.

Tässä me serkukset teemme tuttavuutta. Ikäeroa 3 kuukautta.

Pakollinen joulukuva, ei kiinnostaisi.

Sain muutamia lahjoja. Avaaminen kiinnosti näin paljon. Sisällöstä kiinnostun vasta muutaman kuukauden päästä. Sain lahjaksi kirjan, junaradan ja talvikengät.

Tässä toinen serkkuni (1 v 8 kk) halusi pitää minua sylissään.

Joulu meni oikein mukavasti kun sain olla paljon vaarin, mummin ja isotädin sylissä. Pääsinpä myös ensimmäistä kertaa (joulu)saunaan ja viihdyin siellä oikein hyvin.

Olen jo kuukauden ikäinen!

Huh, kun aika menee vauhdilla! Olen jo kuukauden ikäinen ja nähnyt ja kokenut vaikka mitä! Vieläköhän edes muistan mitä kaikkea on kuukaudessa tapahtunut?

Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Siunasin ruoan jo vuorokauden ikäisenä.
Ja se kannatti: Maito on niin hyvää ja ravitsevaa,
että saavutin syntymäpainoni jo 6 vuorokauden iässä ja kuukauden iässä painan jo yli 4 kg!

Tässä ollaan lähdössä sairaalasta kotiinpäin! Ja ikää minulla on muutama tunti vajaa 2 vuorokautta.

Mummi ja muut sukulaiset vertailivat kuvaani äitini kuvaan about samanikäisenä.
Kyllä meissä taitaa samaa näköä olla?! Tai ainakin molemmilla oli hiukset syntyessään.

Ja kotona nukun yöni korissa, jossa myös äitini on vauvana nukkunut.
Tykkään nukkua ja öisin syönkin useimmiten vain pariin kertaan.
Ja olen nukkunut parina yönä jopa 6 tuntia putkeen! Äiti kiittää. :)

Viihdyn vaunuissa tosi hyvin.
Joskus vähän kiukuttaa, kun äiti tai isi pukee minut ja laittaa vaunukoppaan,
mutta kun joku liikuttaa vaunuja tykkään katsella vaunulelua tai sitten nukun.

Isi keksi, että olen tyytyväisempi ja viihdyn vähän pidempään itsekseni,
jos päälläni on tarpeeksi painoa ja lämpöä. Siksipä isi aina välillä kasaa tyynyjä ja peittoja päälleni.

Ensimmäisen Kouvolan reissun tein jo viikon iässsä. Mummi haki meidät autolla. Autossakin viihdyn hyvin ja koko matka mentiin pysähtymättä. Minä nukuin. Toisen kerran kävin äitin kanssa junalla kouvolassa kolmen viikon ikäisenä. Junassakin oli kivaa ja vaikken yleensä tuttia huolikaan, niin junassa sen kuitenkin suostuin ottamaan.

Äiti ja isi ilmoitti minut tutkimukseen, jossa tutkitaan vauvojen kielellistä oppimista. Kävin siis  reilun viikon ikäisenä antamassa aivosähkökäyrän tutkijalle. Minulle soitettiin samalla erilaisia äänteitä. Olin tutkijan mukaan kiltisti ja sainkin ensimmäisen palkkani: kuvakirjan!

Leikkimatolla viihdyn pieniä hetkiä itsekseni. Tykkään kuitenkin mieluummin olla seurassa kuin yksin. Mutta kaikista paras juttu on  keltainen hymynaama, jonka äiti teippasi vaipanvaihtoalustan yläpuolelle kaapin pohjaan. Olen vastikää keksinyt, että sille voi naurekella ja jutella.

Osaan myös poseerata

Ja tykkään myös mekoista.

Äitin mielestä kannattelen päätäni jo tosi hyvin. En kyllä vielä tykkää olla pitkään vatsallani.

Isin lähellä kantoliinassa on hyvä nukkua. Isi hoitaa muutenkin minua hyvin.

Elämä on siis mukavaa ja äitini sanoo minun olevan perustyytyväinen vauva. Itken vain kun on nälkä tai masu kipeä ja joskus jos äiti ja isi ei anna tarpeeksi huomiota minulle. Olen myös keksinyt, että äitin ja isin kanssa voi seurustella ja ainakin hymyillä heidän typerille jutuilleen. :D