torstai 4. toukokuuta 2017

Puolivuotias

Olen tänään puolivuotias! Ja sain ekat ruokamaistiaiseni. Bataattisosetta. Outoa. Myös parsakaalin äiti laittoi eteeni. Se tuntui niin hassulle, etten kuin vähän koskenut siihen. Jämistä äiti sitten teki kaurahiutaleiden ja öljyn kanssa "leipäsiä" joita murustelin pitkin pöytää ja lattiaa. Taisinpa jossain välissä sormetkin suuhun laittaa, mutta en mä sitä ruokaa syönyt. Maut ehkä sain.

Eilen olin myös neuvolassa. Ja arvatkaapa mitä? Tällä kertaa isi sai piikin, en minä. Mut olin taas kasvanut hyvin ja neuvolatäti sanoi, ettei ole vähään aikaan tullut ketään muuta vastaan, joka olisi näin pitkään pelkällä maidolla elänyt.

Pituus 65,5 cm
Paino 7855 g
Päänympärys 43,7 cm

Vaunuissa on kivaa, kun saan jo istua. :)

Peili on jees!



Käytiin äitin kanssa opperatalolla vauvojen taidetuokiossa katsomassa balettia.
 Suosittelen!

Saatiin myös soittaa ksylofoneja (se kapula olisi ollut kiva syödä)

Alettiin myös harjoittelemaan potalla istumista. Ja sehän sujuu multa jo tosi hyvin. 


Olen myös tutustunut vähän ulkoilun ihmeelliseen maailmaan.

Meidän pihakin tosin on mulle vielä aika suuri alue tutkittavaksi.

Otetaan äitin kanssa kaikki irti auringosta. Sitä kun ei tiedä koska se taas menee piiloon.

Tässä ihmettelen tätä mulle annettua ruokaa... se tuntuu hassulta kädessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti